Yö leipomossa
B2Aino oli työskennellyt yövuoroa Leipomo Auringossa melkein kaksi vuotta, mutta hiljaiset tunnit yllättivät hänet yhä. Kun hän saapui kello yksitoista, kadut olivat tyhjät ja ainoa ääni tuli avainten kääntymisestä raskaassa takaportissa. Keskiyöhön mennessä uunit olivat jo kuumia. Hän oli esilämmittänyt ne tuntia aikaisemmin, jotta ensimmäiset ruisleivät ehtivät kohota sillä aikaa kun hän sekoitti makeampia taikinoita. Kollega Matti liittyi yleensä mukaan puoli kahdeltatoista. Sinä yönä hän kuitenkin soitti ja kertoi nuorimman lapsensa olevan kipeä, joten Aino valmisti aamupullat yksin. Hän muotoili voisarvia nopeilla, harjaantuneilla liikkeillä ja muisteli, kuinka kömpelöiltä hänen sormensa olivat tuntuneet alussa. Kello kahdelta hän työnsi ensimmäiset uunipellit sisään ja asetti ajastimen. Leipien paistuessa hän pyyhki marmoripöytiä ja huomasi, että edellinen vuoro oli jättänyt jauhojälkiä lattialle. Vaniljan ja lämpimän voin tuoksu täytti pian tilan.
Kello kolmelta hän tarkisti lämpötilalokit, joita omistaja vaati pidettävän. Kaikki arvot olivat sallituissa rajoissa, mikä helpotti häntä, sillä edellisen kuukauden tarkastus oli ollut tiukka. Yhtäkkiä puhelin soi. Se oli kuljettaja, joka kertoi pakettiautonsa hajonneen kehätiellä ja myöhästyvän vähintään neljäkymmentä minuuttia. Aino laski, että leivät valmistuisivat ennen kuljettajan tuloa, joten hän aloitti edellisen yön jäähtyneiden tuotteiden pakkaamisen.
Puoli viideltä leipomo täyttyi nousevan auringon kultaisesta valosta, joka siivilöityi korkeista ikkunoista. Aino oli juuri saanut viimeiset laatikot merkittyä, kun Matin sijainen, uusi oppipoika Teemu, astui sisään kaksi suurta kahvia mukanaan. Hän pyysi anteeksi varhaista saapumistaan ja tarjoutui auttamaan auton lastaamisessa. Aino hymyili helpottuneena, sillä pitkä vuoro oli melkein ohi.
Kun hän astui ulos raikkaaseen aamuun kello kuudelta, hän tajusi jälleen kerran muuttaneensa yksinkertaiset raaka-aineet riveiksi täydellisiä leipiä ja leivonnaisia sillä aikaa kun muu kaupunki nukkui.