Odottamattomat naapurit

Maija allekirjoitti vihdoin vuokrasopimuksen uudesta asunnostaan Koivukorttelissa. Hän oli ajatellut, että suurin huoli olisi vanhan sohvan mahduttaminen kapeasta oviaukosta sisään. Hän oli käyttänyt viikkoja kuvitellen rauhallisia iltoja, jolloin voisi lukea ikkunan ääressä ja katsella hiljaista sisäpihaa. Hän ei ollut osannut odottaa, että jo muutaman päivän päästä hän joutuisi mukaan ympärillään asuvien ihmisten elämään.

Ensimmäisenä lauantaina, kun laatikot olivat vielä auki, Maija kuuli yläkerrasta kovan törmäyksen. Hän kiirehti portaita ylös ja löysi naapurinsa, iäkkään herra Mäkisen, makaamasta keittiön lattialla rikkinäisten lautasten keskellä. Tämä oli liukastunut yrittäessään yltää korkealle hyllylle. Maija auttoi miehen jaloilleen, keitti hänelle teetä ja kuunteli, kun herra Mäkinen kertoi tyttärensä pyytäneen häntä muuttamaan hoitokotiin vaimon kuoltua jo edellisenä vuonna. Hän oli kuitenkin kieltäytynyt, koska rakasti ikkunasta avautuvaa näkymää vanhaan tammeen.

Seuraavana iltana vastapäisen asunnon nuori nainen Liina koputti Maijan oveen kyynelsilmin. Liina oli saanut tietää vuokranantajan aikovan myydä koko talon, mikä tarkoittaisi kaikkien lähtöä kesän loppuun mennessä. Liina oli säästänyt vuosia oman asunnon ostamista varten ja luullut saavansa vielä kaksi vuotta aikaa valmistautua. Maija kutsui hänet sisään, otti kaapista pullon viiniä ja he istuivat juttelemassa myöhään yöhön. Kun Maija lopulta meni nukkumaan, hän huomasi muodostaneensa näihin ihmisiin vahvempia siteitä kuin edellisessä talossaan, jossa hän oli asunut viisi vuotta ilman että tiesi yhdenkään naapurin nimeä.

Seuraavana aamuna herra Mäkinen tuli ovelle mukanaan pieni ruukkukasvi kiitokseksi avusta. Hän sanoi, että jos talo todella myydään, hän suostuisi tyttärensä ehdotukseen, mutta vain sillä ehdolla, että Maija lupaisi käydä häntä joskus tervehtimässä. Maija hymyili ja mietti, oliko muuton tarkoitus ollut löytää uusi koti vai uusia syitä pysyä yhteydessä muihin.