Sadonkorjuun loppu

Viime kesänä työskentelin pienellä hedelmätarhalla Korpilahden lähellä. Joka aamu poimimme omenoita ja päärynöitä, kunnes aurinko kävi liian kuumaksi. Viimeisenä päivänä kaikki tuntui kuitenkin erilaiselta. Kun lastasimme viimeisiä laatikoita vanhaan punaiseen kuorma-autoon, tummat pilvet ilmestyivät yhtäkkiä ja rankkasade alkoi.

Olimme jo poimineet suurimman osan hedelmistä, mutta muutama kori seisoi vielä kaukaisella pellolla. Omistaja Matti Virtanen huusi, että meidän pitäisi kiirehtiä ennen kuin maa muuttuisi mutaiseksi. Kun juoksimme takaisin koreinemme, ystäväni Liisa liukastui ja pudotti useita päärynöitä. Pysähdyimme auttamaan häntä nauraen sateesta huolimatta. Kun lopetimme, vaatteemme olivat täysin märät.

Matti Virtanen oli valmistanut pienen jäähyväislounaan ladossa. Kun söimme voileipiä ja joimme kylmää limonadia, hän kertoi päättäneensä myydä tilan ensi vuonna. Kaikki hiljenivät hetkeksi. Olin oppinut rakastamaan varhaisia aamuja ja kypsien hedelmien tuoksua, mutta tiesin tämän olevan loppu.

Lounaan jälkeen siivosimme työkalut ja sanoimme hyvästit. Kun kävelin portille, Liisa huusi toivovansa, että työskentelisimme yhdessä joskus uudelleen. Hymyilin ja vastasin, että jos sää pysyisi kuivana ensi kesänä, harkitsisin palaamista. Sade loppui lopulta, kun saavuin bussipysäkille. Katselin taaksepäin tyhjää hedelmätarhaa ja tajusin kuinka paljon kaipaisin niitä pitkiä, uuvuttavia päiviä.